Tarinanurkkaus

Täällä ovat kaikki itse kirjoittamani tarinat. Ethän siis kopioi, hyödynnä, käytä tai väitä omiksesi.
Suurin osa tarinoista koskee siis Alinaa ( Elinan ja Aleksin fanitusnimi). Jätä ihmeessä kommenttia ja rakentavaa kritiikkiä!  (:


------------------------------------------------------------------------------------------------------------
OSA 1


Herätyskello soi inhottavan rutiininomaiseen tapaansa hieman yli kuusi.  Elina sammuttaa sen unenpöpperöisesti kädellä havitellen ja valmistautuu aukaisemaan silmänsä tietäen, että taas olisi uusi päivä. Se olisi yksi niistä 365 päivästä vuodessa. Se olisi edelleen vain yksi päivä muiden joukossa, jolla ei sinällänsä olisi mitään sen suurempaa merkitystä. Näin on äärettömän helppoa sanoa silloin, kun ajatus päivän aloittamisesta etoo  ja tekee mieli rojahtaa takaisin sängyn pohjalle.  Tai näin ainakin Elina   selittää asiaa väsyneelle peilikuvalleen. Kännykkä alkaa  pitää mekkalaa viestien merkiksi. Elina koppaa kännykän käteensä hammasharja toisessa poskessa ja ryhtyy selaamaan viestejä. Tero, Minna, Niklas, Niklas  ja vielä kerran Niklas.  Ei siis mitään maailmaa mullistavaa. Pieni jännitys tosin ei olisi ollut pahitteeksi.

" Tänään kokous klo 9.15, myös suunnittelu mukaan. Ruuskanen on paikalla päättämässä firmaa koskevasta johdosta  ja leikkauksista "

" Tulisitko tänään Haavistoille ja lenkkeilemään? :)  - Minski "


Elina on juuri avaamassa Niklaksen kolmea viestiä, mutta katuu saman tien. Hän poistaa ne lukematta niitä laisinkaan. " Ei siitä ainakaan päivä tulisi paranemaan. " Elina pohtii. Sitä paitsi, Niklaksen viesteissä oli aina sama kaava. Säälittäviä yrityksiä saada Elina uskomaan heidän tulevaisuutensa, jota hän ei aikonut pitää yhteisenä.

Kaikki ne lupaukset ja poskilta pois pyyhityt kyyneleet, pelkkää valetta. Elinan tarkastellessa ajatusta tarkemmin, koko mies taisi olla pelkkää valetta. Ja vieläpä petollinen sellainen, jolta löytyisi selitystä joka lähtöön.  Joka ainoan kerran hän sulki silmänsä ja todellisuuden iskiessä vasten kasvoja pyrki unohtamaan kaiken. Tosin Elina tiesi tietävänsä, että sekään ei loputtomiin olisi toiminut. Valheet ja vahingot kävivät vain yhä suuremmiksi. Hän oli uskonut voivansa  pistää stopin tilanteelle, jos uusi mahdollisuus ei auttanut, mutta kun olisi tullut aika tehdä se, Elina ei sitä tehnyt. Ei ennen tätä päivää.

Koville se oli ottanut, mutta nyt äijä oli heivattu pois niskaperseotteella. Nyt Elina voisi viimein saada Niklaksen karistettua elämästään, kunhan vain saisi pysyttyä lujana.  " Sä pystyt siihen Elina! Et anna sen vedättää enää kertaakaan! "  Elina psyykkaa itseään.  Psyykkaamisen jälkeen Elinan huomio keskittyy olohuoneen yleiskuvaan, joka on sotkuinen ja rempsallaan.  Eilinen paita tuolin karmilla ja vanhat verkkarit sängyn vieressä. Kahvimukikin pilkottaa tiskikasan alta.  Elina huokaisee hermostuneesti ja tivaa itseltään minne kaikki järjestelmällisyys katosi. Vastauksenkin Elina  tietää  jo entuudestaan, se katosi työstressin ja Niklaksen mukana.  Halusi hän sitä tai ei.

Tietovuodon jälkeen Suner oli alkanut painia vaikeuksien suossa. Terolta olivat ideat loppuneet jo aikoja sitten ja tämä piti matalaa profiilia alennuksen pelossa.  Tilanne tuskin olisi erilainen tänään. Kaikki odottavat jotain uutta ja mullistavaa paneelia, mutta kuin kohtalon oikusta kaikki  uudet ideat osoittautuvat olevan toimimattomia.  Yksinkertaisesti  kaiken yksityiselämän hulabaloon jälkeen minkään uuden keksiminen oli alkanut tuntua jo ajat sitten mahdottomalta.

Elina nappaa ensimmäisen käteen sopivan paidan ja yllättyy itsekin sen olevan hänen vanha Helinä keiju - puseronsa. Hän hymähtää tahattomasti ja pukee päälle tummansiniset farkut. Vielä vilkaisu peilistä ja hiusten sipaisu korvan taakse niin valmista tulisi. Peilistä takaisin katsoo hieman epävarma ja hämmentynyt nuori nainen. Elina korjaa ilmeensä nopeasti ja astuu ulko-ovesta ulos. Vielä porrasrappu tai pari, niin hän voisi haistaa tuoreen ulkoilman, nähdä kauniin sinisen taivaan ja kuulla pikkulintujen laulua. Varmat keväänmerkit, jotka olivat tavallaan lohtua ja toivoa antavia.  Pimeä ja masentava talvi oli jo takana päin. "Ehkä asiat todella saisivat nyt paremman suunnan. Lisäksi tänäänhän muuten Pentti ilmoittaa  jääkö Virtaukseen vai lähteekö johtamaan ulkomaanprojekteja"  Elina miettii toiveikkaana mielessään.

Matkalla Sunerille Elina törmää Lauriin, joka on vaisu. Eikä ihmekään, Tero vihjasi jotain leikkauksista ja suurimmat paineet sen osalta lepäväät Laurin harteilla. Elina katsoo tätä syvälle silmiin ja huomaa kuinka nuo murheet saavat Laurin näyttämään vuosia vanhemmalta.

Lauri: Tiedätkö sä mitään noista leikkauksista?
Elina: En sen enempää kuin sinäkään.. Mutta mä luotan Pentin johtokykyihin, se ei oo koskaan hylänny työntekijöitänsä ja tuskin tekee sitä nytkään. Kaikki kääntyy parhain päin, kun saadaan vaan joku tilaus!
Lauri: Mikä tilaus ja mistä?
Elina: No, jos joku haluaa kannattaa kotimaista työtä ja--
Lauri: Hah, tohon et usko itsekään. Mutta te siis saitte nyt lopullisesti erottua?
Elina: Mm, niin saatiin ja tällä kertaa mä en käännä mun päätä. Mä en vielkää voi uskoa, et Niklas varasti mun työn ja petti meidät kaikki. Ja vielä sillä tavalla rahasta. Niklaksen suurin rakkaus on raha, oli miten oli.
Lauri: Mutta tärkeintähän on, että sä käännät nyt kokonaan uuden sivun elämässäs.
Elina: Nii-in, kunhan vain sais selkeytettyä nää ajatukset.

He astuvat Voimalaan, jossa on iloinen tunnelma. Ainon kahvilassa soi musiikki ja tuoksuu pulla. Kukkakaupassa hääritään innokkaina ja lukiolaiset lähtevät reippaina kohti lukiota. Ainoa paikka, joka ei kuin sovi kuvaan on Suner. " Kortti sisään, kortti ulos ja ja valmiina kokoukseen." Elina ohjeistaa sisään. Hilkka tervehtii heitä tavanomaiseen tapaan ja pyytää kiiruhtamaan.

Hilkka: Huomenta Elina ja Lauri, kokous on jo alkanut joten parasta kiirehtiä. Ja muuten, kahvia on turha hakea, sillä kahviautomaatti on rikkinäinen.

Molemmat tervehtivät Hilkkaa nopeasti ja suuntavat toimitusjohtajan  huoneeseen. Kaikki tuijottavat kahta myöhässä olevaa tulijaa. Pöydän ääressä istuu harvinaiseen laaja poppoo, Otso, Tero, Marika, Pentti, Kaisu ja pari muuta johdon edustajaa. Kumpikin istuvat hiljaa alas ja kuuntelevat Pentin aloittaessa puheenvuoroansa.


------------------------------------------------------------------------------------------------------------
OSA 2

Pentti: Kuten te kaikki tiedätte, Suner on ollut tietovuodon takia pahoissa vaikeuksissa ja säästöjä on pakko tehdä ennen kuin yritys joutuu konkurssiin. Paljoa ei ole mistä leikata, mutta olen päättänyt, ettei ketään eroteta. Me täällä Sunerilla olemme kuin suuri perhe ja selviämme tästä yhdessä. Ja tämä päätös pitää.

Otso: Eli kaikki saavat pitää täydet sopimuksetkin?

Pentti: Mahdollisuuksien mukaan kyllä. Tärkeintä kuitenkin on, että Suner pysyy kilpailukykyisenä. Ja uusimmalla paneelilla se on vaikeata, käytännössä katsottuna mahdotonta. Vaihtoehtomme ovat melkolailla yksioikoiset. Joko toivomme jotain pieniä tilauksia tai sitten saatamme markkinoille paremman ja kehittyneemmän version. Kukaan sijoittaja ei kiinnostu yrityksestä, joka velloo pohjamudissa. Elina sinulla taitaa olla tähän kohtaan sopivaa sanottavaa.

Elina: Niin tota, no kaikki tähänastiset  prototyypit ovat epäonnistuneet ja kiinalaisilla on kaikki mahdollisuudet tuoda jatkokehitelty parempi paneeli markkinoille. Mutta tietenkin jos, joku kotimainen yritys haluaisi kannattaa kotimaisuutta...

Pentti: Mutta tämä paneelihan kehiteltiin nimenomaan voimalakäyttöön. Ehdotan siis paneelin tuottamista johonkin erilaiseen kohteeseen. Sitä kiinalaiset eivät pystyisi jäljittämään. Mutta kiitos kaikille kokouksesta, voitte poistua. Minulla ja toimitusjohtajalla on hieman puhuttavaa.

Kaikki poistuvat omille pisteilleen, paitsi Elina, joka jää kuuntelemaan kovaäänistä keskustelua. "Päätökseni pysyy, haluan että sinä Tero vastaat taas markkinoinnista. Minun on aika ottaa ohjat käsiini " Ilmiselvä Pentti paasaa Terolle. Elina hymähtää, edes yksi asia meni oikein. Hän suunnistaa kohti kahviautomaattia, kunnes muistaa sen olevan poissa käytöstä. Kahvi olisi siis pakko hakea Ainon kahvilasta.  Kahvilassa ei sinällänsä mitään vikaa ole, mutta sinne mentäessä mamma aloittaa aina tuttuun tapaansa puolen tunnin keskustelun ja kyselee paljon. Miksi et ole käynyt Haavistossa vähään aikaan? Tulisitko tänään? Kai se yksi työprojekti voi odottaa? Ei sinulla siellä yksin kotonakaan voi olla aina kivaa. Syötkö sinä varmasti tarpeeksi?

Kysymysten tulva on loputon ja niistä ei selviä kuin vastaamalla. Kova kärsimys yhden cappucinon takia. Elinan hipsiessä pois kohti Suneria hän huomaan myrtyneen Teron. " Alennus taisi siis ottaa koville." Elina myhäilee itsekseen. Ei sitä joka päivä näkisi Teroa saamassa alennusta. Kahvin juotuaan hän  suuntaa työhuoneeseensa miettimään uutta paneelia ja sille sopivaa käyttöalustaa.

Sekuntit, minuutit ja tunnit kuluvat eikä paperilla ole vieläkään mitään. On vain tyhjää huippu idean sijasta. Kyllästyttyään tuijottamaan paperia Elina lähtee kotiinsa tekemään suursiivousta. Hyvän tuurin käydessä lempitoppikin saattaisi löytyä.

Saatuaan siivottua lattiat, pöydät ja kaikki muutkin tasot  Elina löytää siivouskomerosta valkoisen laatikon, jota hän ei muista. Hän avaa laatikon ja tutkii sen sisältöä. Valokuva-albumi, jossa on paljon lapsuuden kuvia.  Ensimmäinen silmäänpistävä kuva vauvakuvien jälkeen on kuva, jossa noin 15-vuotias Asko ja 5-vuotias  Elina istuvat pulkassa samanlaiset pipot päässä. Kyseessä oli kait mummolareissu joululomalla, jolloin he olivat päättäneet lähteä pulkkamäkeen. Sekin oli yksi erityisen mukava lapsuusmuisto.  Mutta laatikossa on paljon muutakin kuten ylioppilaslakki, vanha päiväkirja, joku medaljonki ja valokuvakehys, joka on käännetty väärinpäin.  Valokuvakehystä käännettäessä se paljastuu kuvaksi, jota Elina piti yöpöydällä  muutamia vuosia sitten. Kuva hänestä ja Aleksista onnellisina, juuri kihloihin menneinä ja rakkauta toisilleen vannovina.


Hän ottaa kuvan käteensä ja rojahtaa olohuoneen sohvalle tuijottamaan sitä. Sen ollessa hiukan pölyinen Elina puhdistaa sen ja jää miettimään. Kuva herättää Elinassa paljon muistoja ja hän tuntee jonkin liikahtavan syvällä sisimmässään.  Ajatukset risteilevät sinne tänne. Mitenköhän Aleksilla menee? Mahtaakohan se muistaa mua? Tai ajatella mua koskaan?  Miksi  kuvan näkeminen aiheutti niin voimakkaita tunteita?  Toisaalta, mä todella rakastin sitä hömelöä.. Äh, pääkylmänä Elina, se on ollutta ja mennyttä. Aleksi teki valintansa.

Samassa mieleen muistuu vanha laulu, joka on kuin suoraan  äsken tapahtuneesta. Kappaleen sanat alkavat soida päässä.

Vanhan valokuvakansion
mä löysin yllättäin
sen jo luulin hukanneeni hyllyistäin
hiukan hämmentyneenä sitä
selailemaan jäin
kun nuo vanhat kuvat näin
edessäin

ja jonkun kauan sitten unohtuneen
tunsin liikuttavan minua,
kun olohuoneen sohvaan juutuin
katselemaan noita kuvia,
mietin kuinka tosissani
silloin rakastinkaan sinua,
mahdatko sä koskaan
ajatella minua

kansiota selailin ja syvemmälle
muistoihin
kuvat veivät päiviin yhteisiin,
muistatkohan vielä tuota
viikonloppua,
silloin viimein taisin sinuun
rakastua


kuvat kaikki katsoin näin
niiden valtaan jäin,
elin uudelleen ne hetket sisälläin
kunnes tyhjän sivun vain
eteeni sain, suljin kansion
ja istuin hiljaa vain

------------------------------------------------------------------------------------------------------------
OSA 3

Kaikki olisi voinut mennä toisin, mutta ei mennyt. Elina katsoo kuvaa uudestaan. Kuvasta tulee mieleen heidän  ensikohtaamisensa ja ensisuudelmansa. Ne arkea varjostaneet typerät pienet riidat, jotka saatiin aina sovittua. Mieltä lämmittävät myös ihanat lauantaiaamut, jolloin Elina saattoi pitää Aleksin koko päivän itsellään ja vain itsellään. Kaikki se ikävänä tunnettu mustasukkaisuuden tunne ja Aleksin romanttiset rakkaudenosoitukset. Asiat todella olisivat voineet mennä toisin. Mutta mitäpä se enää riipisi, eihän sillä olisi mitään merkitystä. Aleksilla olisi nyt oma elämänsä vapaana sieluna New Yorkissa  johon hän ei kuulu, eikä tulisi kuulumaan. Ei kuuluisi minkään järjen mukaan, mikäli järkeen olisi luottamista. Muistolaatikko kuvineen lentää yllättävän nopeasti takaisin siivouskomeron syvimpään onkaloon, juuri sinne minne se kuuluukin.  Ehkä vielä jonain päivänä asiat olisivat  niin kuin ennen. Niin hyvin kuin ne silloin olivatkaan, vaikka Elina ei aina työkiireiltään osannutkaan arvostaa sitä kaikkea mitä heillä oli ja tulisi ehkä olemaan.


Elina katsahtaa kelloa ja muistaa luvanneensa lenkkeillä Haavistoon. Jalat pääsisivät takomaan asfalttia  ja hän järkeä päähänsä. Sille olisi tilausta, ihan vain töidenkin takia. Viime aikoina kaikki oli ollut kuin harmaata sumua. Mikään ei pysynyt päässä ja stressin määrä sen kuin jatkoi kasvuaan. Joskus tuntui täydelliseltä idealta lähteä samoilemaan luontoon, tehdä irtiotto, kuunnella puron solinaa ja paeta hetkeksi hengähtämään pois Virtauksesta ja sen pienistä piireistä.  Myöskin löhöäminen yksinkertaisesti sohvalla ilman, että kukaan odottaisi ja vaatisi mitään olisi jo jotain. Mutta se tiedettävästi olisi tässä tilanteessa liikaa pyydetty.

Elina vetäisee lenkkikamat päällensä ja astuu ulko-ovesta ulos. Keuhkot täyttyvät raikkaasta ilmasta ja auringon paisteen voi tuntea kasvoilla. Tien poskessa on jäljellä enää vain muutamia luminokareita ja muuttolinnut tekevät paluuta. Keväänmerkit sen kuin jaksoivat muistuttaa hetki hetkeltä enemmän  olemassa olostaan. Hyvän tovin hölkättyään eteen ilmestyy hyvin tuttu rakennus. Tuo lapsuuden puuntuoksuinen  mummola, joka tuntui olevan säilynyt täysin ennallaan. Keittiöön saavuttaessa kuuluu mamman iloinen kehotus ottamaan omenapiirakkaa, joka keskeyttää ajatukset hetkeksi. Kaikki tuntuu olevan täysin normaalilla mallilla, Osku intoilee bändinsä uudesta kappaleesta Marian kanssa, Tuija on tervehtimässä Jimiä asuntolassa ja Minna ja Asko-veli vielä töissä tai ruokaostoksilla.

Elina: No jos mä yhen palan.

Aino: On se niin ihanaa nähdä sinutkin täällä Haavistossa. Min lilla älskling...  Tulisitko sitten joku ilta kanssani juomaan kamomillateetä?
Ei olisi niin yksinäistä, kun kaikilla tuntuu olevan iltaisin  jotain suuria suunnitelmia ja aina kamala kiire. Vill du?

Elina on aikeissa kieltäytyä  vedoten kiireisiin, mutta katsoessa Ainon toiveikasta ilmettä hän nyökkää kuin automaattisesti. Se siitä yrityksestä saada paperille jotain järkevää sitten. Ja pettymyksen tuottaminen mammalle olisi tuntunut vielä pahemmalta. Tosin Elina kääntää puheenaiheen nopeasti toiseen välttyäkseen  ajankohdan tivaamiselta.

Elina: Missä Minna muutes on? Meidän piti kyllä mennä lenkille...

Aino: Jasså, Minnalle tuli yllättävä iltavuoro.

Elina: No, ehkä sitten joku toinen kerta. Sano Minnalle terveiset.

Elina viimeistelee piirakanpalansa ja lähtee kotiinsa tekemään suunnittelutyötä ennen aamuista suunnitteluosaston kokousta.
Samaan aikaan Ruuskasilla Marika ja Pentti odottavat hermostuneina puhelua Aleksilta. New Yorkiin lähdön jälkeen Aleksi oli pitänyt heikosti yhteyttä. Yllätyksenä se ei tosin kennellekään tullut. Big city and big dreams olisi ehkä osuvin kuvaamaan suureen maailmaan päässen radiojuontajan tunteita. Tuntui kuin kokonaan uusi maailma olisi auennut silmien edessä. Vapaus tehdä melkein mitä vain..

Puhelin pirahtaa ja kumpikin katsoo innokkaana  kohti puhelinta. Pentti vastaa ilahtuneella äänellä kunnes pettynyt ilme valahtaa kasvoille. " Ei, en osta uutta mobiililaajakaistaliittymää. En edelleenkään halua sitä, kiitos ei. En edes 4G:nä. Näkemiin. " Pentti katkaisee puhelinmyyjän puhelun. " Pelkkä puhelinmyyjä se vain halusi yrittää myydä taas uuden liittymän" Pentti selittää Marikalle.

Marika: Soita nyt vielä kerran! Jos Aksulla on puhelin äänettömällä tai sitten se unohti soittaa?
Pentti: Eikö meidän kannattaisi odottaa, eikä soittaa jälleen kerran uudestaan --
Marika: Soita nyt hyvänen aika! Soita jo!

Marika istuu kiukkuisena Ruuskasten sohvalla. Pikkuveli oli luvannut jo aikoja sitten soittaa ja päivitellä kuulumisia ja mahdollisia lomasuunnitelmia. "Mikä sitä onnetonta nyt vaivaa, kun aamusta asti on yritetty soittaa eikä vastausta näy. Käsittämätöntä, kyllä normaalit ihmiset sentään pitävätä puhelimet mukanaan ja äänet päällä!" Marika tiuskii ärtyneenä.

Pitkän hiljaisuuden jälkeen puhelin pirahtaa jälleen ja tällä kertaa puhelimen toisessa päässä on Aleksi.

Aleksi: Hei joo tosiaan, unohtu soittaa. Tiiätkö, mulla on ollut ihan älytön kiire ja --
Pentti: Kelläpä meistä ei olisi, mutta siirrytäänpäs asiaan. Mitä sinulle kuuluu ja miten niiden lomasuunnitelmien on?
Aleksi: Et kyllä usko, Nyki on ihan mieletön mesta. Mä en tiiä miten Marika raaski jäädä sinne Virtaukseen kun vaihtoehtona olis ollu duuni täällä.
Pentti: Rakkaudesta, Aleksi rakkaudesta. Eikä Marika mitenkään katuvainen ole ikinä päätöksestään ollut, päinvastoin. Sinunkin olisi jo aika vakiintua ja --
Aleksi: Niin niistä lomasuunnitelmista. En mä oo oikeen mitään suunnitellu..
Pentti: No hyvä niin, koska me olemme. Tulet tännä Virtaukseen pitämään lomaa meidän kanssamme. Et usko millainen ikävä meillä on ollut. Et kai sentään väitä, että tämä sinun New Yorkisi meidät päihittäisi, ethän ?
Aleksi: No kaipa mä voisin tulla teitä katsomaan, jos se todella on noin tärkeetä.
Pentti: Mainiota ja otatkin sitten pidemmän loman kuin viikon.

Aleksi nauraa äänekkäästi kuin hyvänkin vitsin kuulleena ja lopettaa puhelun. Nyt siis olisi aika pakata laukut. Vaikka uusi mesta olikin hieno, ajoittainen koti-ikävä aiheutti kovastikin päänsärkyä. Pikemminkin olisi taas helpotus nähdä samat naamat ja tutu nurkat, vaikka tämän myöntämiseen menikin kauan. Bisnesmaailmassa sitä todella tunsi olevansa toisinaan hyvin yksin ja se jos mikä raastaisi sosiaalisen ihmisen sielua. Tietenkin työpaikalla hän oli tutustunut lukuisiin ihmisiin, mutta sai  pian huomata, että kovassa musiikkibisnesmaailmassa ystävyyssuhteet olivat vain pinnallisia ja muodollisia sellaisia. Ei siis kyseessä ollut sittenkään ihan unelmaduuni. Matka kohti Virtausta voisi siis alkaa.
—————————--—---—————